Esittely

Tilalla kasvatettiin emolehmiä vuoteen 2009 saakka. Kun emot lähtivät tilalle tuli suomenlampaita. Ensimmäinen australianpaimenkoira saapui taloon 2003 .Luka oli näyttelylinjainen narttu joka oli kaikkien kaveri mutta paimennukseen ei omannut kovin suurta motivaatiota ja ei pärjännyt hankalien emojen kanssa. Pari vuotta myöhemmin ostin jenkeistä työlinjaisen nartun Pincie Creek's Mocha Latten. Mokka omaa kovan työmotivaation ja hyvän eläintenlukutaidon.On ollut myös ohjaajaherkkä ja helppo koulutettava. Syksyllä 2006 tuli jenkeistä työlinjainen uros Miller Ridge's Ghost Town eli Bodie. Paras koira mitä ikinä tulen saamaan ja työhommissa oli ihan omaa luokkaansa. Teki töitä joka kelillä. Umpihangessa ja upottavassa liejussa ja ei ollut sellaista tilannetta tai eläintä että Bodie ei olisi pärjännyt. Valitettavasti omasi traumaattisen menneisyyden ja tämä oli jo kolmas koti pojalla. Teki mieluiten töitä itselleen ja ei osannut kunnolla rentoutua joten keväällä 2009 tein vaikean päätöksen ja vein Bodien viimeiselle matkalle.

Tavoitteeni kasvattajana on terve ja vahvat paimennusvaistot omaava koira joka on helppo ja nöyrä koulutettava. Koira joka on hommissa täysillä mukana ja vapaalla rentoutuu turhia sähläämättä.

 

 
   

Jos tarvitset koiraa paimennukseen tai harrastukseen niin tervetuloa tutustumaan koiriimme.

Many thanks to Susan Wyatt kennel Spinning Sprocket to get Mocha and Bodie here and all help training and herding.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Copyright Tuulensaari